perjantai 10. helmikuuta 2012

Noin puoli tusinaa..

..vanhoja kukkakaupan laatikoita valtaa meidän kuistin :)


Lähdin siskoni seuraksi yksi lauantai Tampereelle, hän oli huutannut itselle laatikoita.

 Silloin mietin !? mihin kummaan tarvitsee niin paljon laatikoita, jotta ihan pakulla piti päästä liikenteeseen. Perillä kovassa pakkasessa ja jo hämärässä valtasi toinen paku melkein täynnä laatikoita :)) ja kun siskoni siinä mallaili laatikoita vierekkäin ja pinoon ja ja. Niin olin ihan myyty itsekin ja päätin ostaa myös puoli tusinaa + yhden pienemmän.

Noh´ kotiin päästyä ei mies ihmeemmin ihmetellyt, ehkäpä on tottunut tähän touhuun jo (!?) jotta kotiin rantautuu välillä näitä aarteita..  p.s. takakontissakin tällä hetkellä kököttää pieni arkku ja odottaa sisään kantoa ellei joku ole jo nyysinyt sitä.

Isäni taas ihmetteli muutama päivä sitten mitä ihmeen laatikoita noi on, kun näki siskoni laatikot heidän raksalla ja kerran näki nämä meidän laatikot kuistilla ja pyöritti sitten päätänsä ettei moisia heille kyllä ikinä huolisi, hah ha! Äitini nääs oli jo ottamassa yhtä heille; lehdille.


Jeps. mallasin pari näitä ihanuuksia yläkerran aulaan ja siihen olikin vähän ajan päästä rantautunut palikoita koristeeksi. Ajattelin omista tehdä tulevaisuudessa pukuhuoneeseen hyllyn pyyhkeille jne. (siskoltani varastamani idea ja siitä tää oma innostus lähti..)

 Näistä kyllä keksis vaikka mitä käyttötarkoitusta.

Nyt vaan harmittaa etten enempää niitä ostannut, mutta ei meille olisi tällä hetkellä mahtunutkaan. Joka paikka täynnä kaikkea "roinaa" ja vähemmän "roinaa".

Nyt olisi ihan paikkallaan inventaarion aika!