torstai 15. marraskuuta 2012

Makuuhuoneemme

Yksi ilta siivotessa, päätin ottaa makuuhuonestamme muutaman kuvan.
 
Tältä näyttää tällä hetkellä ja jotkin tavarat ovat löytäneet oman paikkansa. Seinille tosin en ole vielä uskaltanut pistää mitään esim. tuota taulua, mikä könöttää sängynpäädyssä alla olevassa kuvassa. Ehkäpä koitan niitä super-tarrajutskia, millä pitäisi taulut pysyä kiinni ilman raikien tekoa :)
 

Vanha vaatekaappimme on aivan ihana !
 
Nykyään vaan liian pieni ja sanoisin epäkäytännöllinen. Sisältää siis hyllyt ja joskus ois kiva pidempiä vaatteita saada roikkumaan henkariin. Siksi suunnittelen, josko saisin tulevaan kodinhoitohuoneeseen tähän jonkinlaisen ratkaisun kehitettyä ja tuohon vain osan vaatteista !?
 
Olisin valmis myymään koko kaapin, mut mies ei innostu ajatuksesta. Tämä on ostettu 9 vuotta sitten, kun talomme oli aika alkuperäisessä kuosissaan ja kaappi tilaa juuri ollenkaan.

 
Meidän makuuhuoneessa asustelee myös kuopuksemme pinnasänkyineen. Aluksi sänky oli minun puolen vieressä, mutta koin siivouksen tosi hankalaksi. Joutui aina siirtämään koko sängyn pois, jos halusi imuroida paremmin ja lopulta päädyin sijoittaa sängyn meidän jalkapäätyyn. Hyvin on mennyt, vaikka "joutuu" joskus öisin nousta katsomaan pientä unissa itkiää ja ojentaa tuttia.
 
Mietinkin tässä miten sijoitamme pinnikset sitten, kun tämä meidän kolmas pieni ihmeemme saapuu maailmaan. Taitaa olla muutenkin ahdasta, koska esikoisemme ei "möröiltä" uskalla yksin nukkua omassa sängyssä tällä hetkellä. Mies onkin sitten häädetty tätä nykyä sohvalle, eipä kumminkaan valita :)
 
***

 
Tämä ehkäpä on ratkaisu, jospa pienempi muuttaa tuonne alasänkyyn pikku hiljaa ja saavat tytöt nukkua yhdessä yhteisessä nukkumahuoneessa.
 
Olen joskus ostanut tuon violetin sängyn kierrätyskeskuksesta neidin leikkimökkiin. Kerran satuin muistaakseni huuto.netissä ostamaan samanlaisen vaaleana, eikä mielestäni pahaan hintaan. Niinpä niistä syntyi kerrossänky. Pitäisi vaan maalata uudelleen ja tämä ehkäpä päätyisi mökillemme, koska meillä on toinen kerrossänky varastossa odottamassa myös maalausta. On pikkasen erityyppinen, mutta näitä 70-luvun sänkyjä.
 
***
 
Nyt täytyy taas mennä, jospa seuraavaksi jostain muusta huoneesta mitä tässä on pikku hiljaa laitettu ja sisustettu.
 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Viherkasvi



 
Kävin äitini kanssa yksi päivä puutarhakaupassa ja äitini osti sieltä uusia viherkasveja.
 
Hetken miettittyä, ajattelin jospa minäkin "ei niin viherpeukalo" ostaisin ruokailuhuoneen pylvään päälle jonkun roikkuvan ja tälläisen uuden tyyppisen, jännän värisen kasvin sitten löysin.
 
Nyt sitten jännitän kuinka kauan tämä kestää meillä elävänä, jaiks!

 
Olis voinut paremmin katsoa hoito-ohjeita, mut jotenkin siinä innostuksen keskellä en tajunut niitä lukea.
 
Jotenkin tekisi vielä mieli käydä ostaa lisää, jotain enemmän kukkamaista tai jotain isompaa, mikä olisi lattialla. Ehkäpä ei kuitenkaan vielä, kun tuo meidän 1vuotias käy kaivelemassa heti mullat ylös.. ja ehkäpä kasveillekin ihan parempi etteivät muuta meille, ennen kuin muistan niitä kastella ja rupatella niille mukavia : )
 

torstai 13. syyskuuta 2012

MAATUSKA(T)

 
 
 
 
 
 
Tykkään kovasti näistä maatuskoista; ihanan värisiä ja suloisia muutenkin.
 
Nämä yksilöt oli iloinen ylläri tuliainen appivanhemmilta :)
Taidan saada tästä lähtien aina tuliaisiksi maatuskan,  koska miehenikin toi työmatkaltaan viimeksi.
 
Hymy tuli ihan korville, kun asettelin jonoon noita pienempiä yksilöitä.
 
Täytyisi keksiä jokin sopiva paikka näille, jotta ovat kivasti näkyvillä.. en vaan vielä tiedä edes mihin huoneeseen nämä sijoittaisin *sydän*

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Peltikaappeja

..meidän pihan valtaa tälläisiä ihanuuksia tai jollekin ei ehkä niin ihanuuksia. :D
 
Näitä siis kauppailen eteenpäin eli jos kiinnostaa,
 voi kysellä sähköpostitse tietoja ja hintoja.
 
Laitan varmasti muuallekin myyntiin.
Tänne myös siksi, jos joku vaikka kaipailee tälläisiä tuunattavaksi tai tuollaisenaan. Näistähän keksii uusia käyttötarkoituksia, mielikuvitus vain rajana ;)
 
Esim. liitutaulumaalia pintaan ja eteiseen vaatesäilytykseksi/muistitauluksi, kuistille pihatarvikkeille, kotitoimistoon, askartelukaapiksi tai ihan mitä vaan.. teipin jäljethän lähtee ihan kynsilakan poistoaineella, jos ei muuta vastaava löydy. Kokeiltu on.
 
 
Oik. puolisia löytyy 2kpl
MYYTY!
 
Sinisiä myös 2kpl
MYYTY!
 
Retro mallisia ruskeita 2kpl
MYYTY!


torstai 23. elokuuta 2012

Muutamaa päivää ennen..

 
 
..kuopuksen 1-vuotis syntymäpäivää oli hinku tapetoida ruokailutilan seinät, vaikka siivottavaa olisi ollut yllinkyllin.. otin tällä kertaa aika relax sen suhteen, enkä hinkannut joka listaa ja karmia myöten :)
 
Tapettitalon malli "Lukko"
 
(Tätä on myös erisävysenä kuistillamme)

Pienin täytti sen maagiset 1v ja
 kuvastaa niin pikku myytä kuin taas siskonsa enemmän niiskuneitiä.


Yksi seinä kylläkin jäi tapettia vaille, kävi niin hurjasti ettei rullat riittänytkään *damm*
 
Nyt vaan toivon ettei ole kovin erisävyistä, kun tilaan lisää.. onneksi tuossa seinässä on suuri oviaukko ettei varmaan haittaa.
 
 *yrittää rauhoittaa itseään*
 
 
 


lauantai 28. heinäkuuta 2012

Arkistokaapin uusi look!




Tämmöinen siitä sitten tuli.

(tuohon alas kuuluu vielä taso, mikä laittamatta paikoileen)

Puntaroin valkoisen ja mustan välillä tai jopa keltaisenkin.
Miehen kanssa päädyttiin mustaan, koska huoneessa on myös kirjahylly jotain 70-lukua !? tällä värityksellä. Oikeastaan tykkään kovasti, vaikka epäilin kovasti tuhoavani koko hyllykön.

 On jotenkin nyt enemmän meidän "näköinen" :)

***

Tälläisiä projekteja olisi muitakin odottamassa, mutta yllätävät elämän kääntet pistää asiat uuteen järjestykseen ja mennään sillä mitä pystyy tai jaksaa tehdä, niin tehdään :) Katsellaan sitten myöhemmin uudelleen, jos ei rahkeet nyt riitä.

***

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Maanantai prokkis

Mitä muutakaan sitä keksii tylsälle maanantai päivälle, niin sateista ja harmaata (!?)

Sadetta uhmaten aloin hiomaan tälläistä lokerikkoa, vanha postin sellainen. Ihan vaan, kun on seissyt meidän pihalla pressun alla nyt viikon verran tai melkein ja ennenkuin rapistuu sinne, niin oli pakko tehdä asialle jotain.

Ihan pintahiontaa ja jos maalais jollain ärhäkällä tai ihan perusvalkoisella, vaikka noinkin on ihana. Tuosta edestä lähti nuo kylttipidikkeet. Eivät oikein iskenyt muhun, vaikka oiskin ollut joskus postissa käytössä. Täytyy keksiä jotain uutta tai kirjoittaa vaan iänvanhalla dymolla tekstejä mitä missäkin on tai ei sitten mitään !?



***

Sillä aikaa, kun itse hion, niin esikoinen keräili meidän "pikku metsästä" (eli tontin osa joka rehottaa) metsämansikoita ja melkein isomman pilttipurkin saikin täyteen.. menin itse vielä perässä, mut aika paljon oli raakeleina vielä eli lisää tulossa ja taisi siellä puolukkaakin olla tulossa tai jotain sellaista, Heh!



***

Niin ja mies sisällä maalasi meidän komeron oven magneettimaalilla, oli vaan aika kökköistä koko maali tai sitten sitä pitää sekoittaa niin hemputin hyvin :D

Huomenna, jos toiseen otteeseen ja päälle vielä liitutaulumaali, niin katsotaan pilattiinko hyvä ovi !?

Miehellä on menossa viimeinen lomaviikko ja mun pitäis jossain välissä ehtiä tapetoimaan, kun on kerrankin töiltään kotona. Onhan nuo isovanhemmat lomalla ensi viikosta eteenpäin, mut ei viitsi lomalaisia häiritä lastenvahtimisilla. Niin paljon, kun äitinikin lomaa on odottanut, niin kyllä varmasti sen on ansainut omaan rentoutumiseen <3

Kohta sais taas suunnitella synttäreitä, kun meidän kuopus täyttää 1vee. Siksi tässä myös yrittää saada asioita pois nurkista, jotta mahdutaan juhlimaan. Kerranko sitä yhden täyttää elämänsä aikana :)

***

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Esikoisen 6 -vuotis synttärit..

...sai aikaan "hirveän" kahden viikon spurtin laittaa vähän asuntoa kondikseen.


Ensin askarreltiin kortteja kovassa tohinnassa ja kun kortit oli postissa ja osa viety päiväkotikavereille, niin pakkohan ne synttärit oli vihdoin ja viimein järjestää. Ei auttanut enää siirto ja siitä alkoi kova tohina meidän talossa :D

Omat vanhempani oli jelppimässä ja miehen vanhemmat katsoi meidän pienempää muutamana iltana. Täytyy sanoa, että synttäreitten jälkeen oli ihan "takki auki fiilis" ..ei mitään annettavaa enää ja tuli joku ihme stressin laukaisema väsymys.

Onneksi synttärit on nyt ohi ja seuraavat vasta kahden kuukauden päästä kuopuksella. Syndet meni hyvin, vaikka pieniä kommelluksia olikin ja vaikka kaikki kutsutut ei päässeet, kun sattui olemaan toisella päiväkotikamulla samaa aikaa. Noh´ ensi vuonna yritettään järjestää oikeaan aikaan, niin eiköhän nämä muutama ystävä tule neidin syndeille ellei lomat pukkaa päälle jo.

Lopuksi vielä muutama kuva keittiöstä / ruokailutilasta (mitkä vielä kesken) ja vähän koristeista mitä nopeasti haalittiin koristamaan, hih.








Oikein Ihanaa 6-vuotispäivää mun tulevalle eskarilaiselle <3

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Keittiön kokoamista.





Ennen äitienpäivää meidän keittiö näytti jo tältä.

Puuseppä tuli vihdoin asentelemaan kaappeja, mutta työ jäi vielä silloin aika lailla kesken.. harmittelin itsekseni, koska esikoisellani olisi pian 6v synttärit ja tahtoisin saada kodin kondikseen.

Tällä hetkellä keittiö on enää pientä fiksausta ja lieden upotusta tasoon vailla valmis :)eli viikonloppuna puuseppämme sai vihdoin keittiömme omalta osalta valmiiksi!

Nyt olen siivonnut, järjestellyt tavaroita kaappeihin jne. vaikka miehen osuus on vielä laittamatta; vesijohdot ja viemäri. Niin ja puuttuhan meiltä vielä jääkaappi ja astianpesukone, täytyis käydä tilaamassa ja lattia ruokailuhuoneen puolelta on vielä käsittelemättä eli pieniä fiksauksia vailla Valmis!

Silti olen niin Onnellinen, että ollaan päästy remontissa taas hiukan eteenpäin.

Kuvia pistän myöhemmin lisää :)

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Hitaasti, mutta varmasti..


..valmistuu meidän allastaso :)




Eilinen auringonpaiste sai tämän tytön käsittelemään allastasomme värittömällä vahalla.

Alemmassa kuvassa näkyy vähän allasta ja hana on semmoinen "antiikkisen" näköinen, en vaan tiedä vielä mihin kohtaan sen "lätkäisisi". Nämä ikkunan alle tulevat tasot ovat aina vähän hankalia hanan takia ja sama tilanne meinasi tulla keittiöömme.

Allastasomme on alkannut vaan nyt "elämään", rakoja ilmestyy ja liitokset löystyy eli tarvitsee siltä osin vielä fiksausta, jotta pysyy varmasti kasassa!
 Totesinkin miehelle, että menee sen aikaa mitä menee ja sitten keksitään jotain uutta ja vielä vanhempaa *vitsi vitsi, haittaakse*

Juu, suunnitelmissa olisi vielä kokeilla tuohon altaan kohdalle reunaan tankoa, mikä on ollut vanhassa puuhellassa tai sitten tuonne sivuun posliininuppeja tai keksiä jotain ihan muuta :)

Hieno siitä tulee omasta mielestäni (ehkä miehenkin!?) 
ja se on pääasia !



keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jee, uudenpuolen lattiaa..

..lätkittiin eilen isäni kanssa, tosin osin vaan ja pakkohan pieni kuva pläjäys on laittaa todisteeksi :)





Miehen ja minun mielestä hienon näköinen tuleepi!

Nyt olisi tuo pätkä hyvä öljytä, ennenkuin on ihan likainen.. ja pääsis laittaa keittiökaapit paikoileen huoneen toisesta päästä, mikä tulisi tehdä ennenkuin pääsee jatkaamaan lattiaa.

Saas nähdä kuinka kauan lattia pysyy kauniina keittiössä,
 vähän pelottaa :/

JUUPS!

Toivottavasti tää uusipuoli alhaaltakin edistyis nyt kevään korvilla ja loppuis pian nää pakolliset remontoitavat kohteet :)

*ei vaan jaksa enää yhtään kaaoksessa elää*

( Siksi ylhäältäkään ei ole tullut kuvia, kun tavarat etsivät paikkaansa
 ja edelleen laatikkoja siellä sun täällä )


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kylppäri prokkis


"Allaskaappi" näyttää nyt tältä.

Kylläpä sitä siskoni kanssa hiottiin muutamaan otteeseen ja tuosta "paremmaksi" sitä ei vaan saa tai  noh´ ehkä joku ammattilainen :))

Jeps, nyt pitäisi miettiä millä sen käsittelen ja tää on vaikeaa, koska ainakun putsaan jonkun maalista tms. tulee ajatus ettei raaski enää peittää, just kun on saannut työstää monta tuntia pinnan poistossa. Mies tietenkään ei tätä huolitse tälläsenään, vaan täytyy kuulema jollain käsitellä ja ehkäpä se on parempikin veden kannalta (!?)

Tähän puoleen pitäisi upottaa allas, joka odottaa jo kovasti valmistumista.

 Kuten huomaatte, tuossa on aika paljon vielä tuota mustaa "öljyä" tms. mitä ei saa pois.. eipä tuo minua haittaa, antaa vaan sille omaa ajan patinaa :)

Vielä on paljon tekemistä, laatikot huutaa hiontaa (missä säilytetty työkaluja ja osaatte kuvitella millaiset ovat sisältä). Täytyy myös liimata vähän kasaa tuota alahyllyä ellei vaan naulaa päistä kiinni + vetimet vaihtaa tai maalata vaan uudelleen. *Funtsimista*


Mielessäni on kyllä käynnyt valkoöljytä tai vahata pöytä tai roskisti maalata peittoon ???

perjantai 10. helmikuuta 2012

Noin puoli tusinaa..

..vanhoja kukkakaupan laatikoita valtaa meidän kuistin :)


Lähdin siskoni seuraksi yksi lauantai Tampereelle, hän oli huutannut itselle laatikoita.

 Silloin mietin !? mihin kummaan tarvitsee niin paljon laatikoita, jotta ihan pakulla piti päästä liikenteeseen. Perillä kovassa pakkasessa ja jo hämärässä valtasi toinen paku melkein täynnä laatikoita :)) ja kun siskoni siinä mallaili laatikoita vierekkäin ja pinoon ja ja. Niin olin ihan myyty itsekin ja päätin ostaa myös puoli tusinaa + yhden pienemmän.

Noh´ kotiin päästyä ei mies ihmeemmin ihmetellyt, ehkäpä on tottunut tähän touhuun jo (!?) jotta kotiin rantautuu välillä näitä aarteita..  p.s. takakontissakin tällä hetkellä kököttää pieni arkku ja odottaa sisään kantoa ellei joku ole jo nyysinyt sitä.

Isäni taas ihmetteli muutama päivä sitten mitä ihmeen laatikoita noi on, kun näki siskoni laatikot heidän raksalla ja kerran näki nämä meidän laatikot kuistilla ja pyöritti sitten päätänsä ettei moisia heille kyllä ikinä huolisi, hah ha! Äitini nääs oli jo ottamassa yhtä heille; lehdille.


Jeps. mallasin pari näitä ihanuuksia yläkerran aulaan ja siihen olikin vähän ajan päästä rantautunut palikoita koristeeksi. Ajattelin omista tehdä tulevaisuudessa pukuhuoneeseen hyllyn pyyhkeille jne. (siskoltani varastamani idea ja siitä tää oma innostus lähti..)

 Näistä kyllä keksis vaikka mitä käyttötarkoitusta.

Nyt vaan harmittaa etten enempää niitä ostannut, mutta ei meille olisi tällä hetkellä mahtunutkaan. Joka paikka täynnä kaikkea "roinaa" ja vähemmän "roinaa".

Nyt olisi ihan paikkallaan inventaarion aika!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Äidin vanhoja paperinukkeja


Esikoiseni tykkää kovasti leikkiä paperinukeilla ja mummilassa, kun on minun ja siskoni vanhoja paperinukkeja, jotka taitaa olla myös osa äitini lapsuuden aikaisia paperinukkeja !?

 Kumminkin tyttöni haluaisi niillä leikkiä kovasti, kun on kuulema paljon ihania mekkoja, mutta nämä paperinuket vaan alkavat olla aikansa eläneitä ettei niitä niinkään haluaisi enää antaa leikittäväksi.


Niinpä päätin kopioida neidille ihan omat paperinuket näistä vanhoista ja vähän paksummalle paperille. Lopuksi vielä päällystin paperit kontaktimuovilla, jonka jälkeen vasta alkoi isoin urakka, leikkaus.

Tuli kyllä niin hienot, Että! :)

 ..ja kontaktimuoville, jota olen hamstrannut kaappeihin oli kerrankin jotain käyttöä.


Tietenkin paperinukeille vielä keksittiin omat nimet, niinkuin meidänkin vanhoilla oli.

Taidan vielä itselle kopioida tauluja, näytti niin kivalta nuo tuossa A4 arkissa. Vähän sama tyyli, kun joskus olen ostannut kasvihuoneilmiöstä  "tuhkimo" ja "lumikki"- arkit, mutta ovat jossain varmassa tallessa vaan, hih.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Pyöreä matto(ko) !?



 
Tästä lähdin ensin liikkeelle, löysin jonkun blogista mielestäni selvät ohjeet!
Noh´ aikani tuota väsättyäni alkoi tulla epätoivo ja sitten päätin ettei tästä tule kyllä yhtään mitään, jonkun täytyy tulla vaan rautalangasta mulle vääntää ohjeet :)
Viimeksi olen tainnut virkata n. 17 vuotta sitten yläasteella ja siitä on niin kauan ettei kyllä voi muistaa mitään, vai pitäiskö !?  
Heh he!!!
Tämän jälkeen päätin sitten kaivaa ne mun ihanat käsityökirjat ja etsiä sieltä ohjeita.. löytyihän ne, mutta taas meni jonkun aikaa ennekuin tämä pää tajusi miten pitäisi aloittaa ja jatkaa kerros kerrokselta ja täytyihän ne silmukatkin ensin katsoa miten ne nyt tehtiinkään.
Voi apua, sanon minä!

Otin uudet kuteet ja etsin jopa vähän samaa sävyä, tuo ensimmäinen kude oli ihan kiva, mutta olisi loppunut melko pian kesken ja en jaksanut miettiä sen suuremmin mikä sopis mihinkin, niin päädyin kokeilemaan mustalla ja vähän mustavalkoisella kuteella.

Mielestäni tämä alkoi rullaamaan paremmin uudella taktiikallakin, JEE!

Tuossa puolessa välissä tajusin lisääväni liikaa silmukoita ja koko matto alkoi kupruilee, enkä enää lisännyt yhtään silmukoita uusilla kerroksilla siinä toivossa jotta tulisi paremmaksi, laiskana en jaksanut nääs purkaa siihen kerrokseen missä niitä silmukoita lisäilin innoissani :)


Lopulta matto oli valmis ja voi kun oliskin tämän näköinen..


..mutta siitä tuli tämmöinen pieni lieriö matto.

Ensi kerralla ehkäpä tiedän ja osaan vähän seurata mitä tehdä kerros kerrokselta !? Nyt olen siinä toivossa, jotta saisin höyrytettyä maton vähän suoremmaksi ettei siihen kompastu.. niin ja harmikseni tuo mustavalkoinen kude loppui ja jouduin loput tekemään pelkällä mustalla ja siksi siitä syntyi nyt tämmöinen wc-maton kokoinen yksilö.

Harjoitus tekee mestarin vai mitä ? :)