perjantai 10. helmikuuta 2012
Noin puoli tusinaa..
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Masku Koti; Loppuunmyynnistä...
perjantai 17. lokakuuta 2008
Järvenpään ostoksia -50%

Järvenpäässä on kaksi ihanaa liikettä vähän sivussa, jonne on joskus mukava piipahtaa :)
Päätimme yksi kaunis päivä viime kesänä koko perheen voimin käydä taas kurkkimuksella mitä uutuksia / ihanuuksia olisi tarjolla !?
Aluksi meinasimme lähteä tyhjin käsin kotia, mutta aikamme kierettyä mies huomasi katossa roikkuvan vaalean metallitelineen ja halusi ostaa sen meille kotia. Noh´ mikäpäs siinä ajattelin vaikka olihan tuo kapistus melko SUURI ! ; tätä nykyä koristaa meidän keittiössä pöydän yläpuolella.
Itse puntaroin kauan tuota mustaa rauta"kehikkoa" ja niitä päätyi meille kaksi. Minun piti maalata ne valkoisiksi, mutta päädyin tyytyä mustaan ja pistimme hiljattain neidin leikkimökin ikkunoiden alle.. ja tuo pieni tervetuloa-kyltti päätyy neidin leikkimökin oveen :)
(kuhan ukki ehtii keittiöremontiltaan laittamaan oven paikoilleen)
***
lauantai 20. syyskuuta 2008
KaNKaaNPääN oSToKSia
Nämä pitkulaiset tyynyt piti ottaa vain siksi, jotta saan sisätyynyn aikaisemmin ostamiin tyynyliinoihin. Kyllä tykkään kovasti myös tästä kuosista ettei sillä.. nämä maksoi 15€ ja siitä vielä -20% MIKÄ LÖYTÖ!!!
tiistai 16. syyskuuta 2008
aToMi-iLLaSTa
Anoppi osti tämä ihanuuden neidille tulijaiseksi ja onkin ollut meidän neidille mieluinen, hokee aina tyynyä katsoessa:
"mummi on antanut tän mulle"